Nikaman synty

Nikama

Nikama-tuotemerkin idea on syntynyt vuonna 2007. Tuolloin kankaan painokuosiksi suunniteltu selkärankakuvio muuttui koruksi kahden vuoden tuotekehittelyn jälkeen. Nikama jewellery -korusarja tuotteistettiin vuonna 2009, jonka yhteydessä perustettiin Nikama Design Oy.

Nikama

Nikama –korusarjan muotokieli pohjaa selkärangan nikamiin. Skolioottisen selän röntgenkuvista löytyi koruille graafinen muoto ja niskanikamia mukaillen piirtyi kaunis korumainen ornamentti. Ruumiillisuuden käsittely tuo koruun syvällisyyttä ja elämänläheisyyttä: ruumiillisuus esitetään korussa fyysisenä, psyykkisenä ja esteettisenä kokemuksena itsestä epätäydellisen täydellisenä. Koru haluaa kunnioittaa mieltä, ruumista ja luontoa – ja kertoa, että sen kantaja on kaunis sellaisenaan. 

Seppäperinne

Nikaman JAUR-mallisto on torniolaisen vuonna 1951 syntyneen Eero Hyrkkään tuotantoa. Mies on erikoinen yhdistelmä jaloterästä täydellisesti ymmärtävää muotoilun ammattilaista ja Lapin erämaiden samoajaan. Kiertäessään pohjoista kotiseutuaan Hyrkäs on ammentanut töidensä suoruuden ja kauneuden luonnon karuudesta ja maisemista, erityisesti Inarinjärven syvien vesien rannoilta. 

Hyrkkään käsissä teräs alkoi elämään uutta aikakautta. Mielenkiintoista on, että hän kulkee uskollisesti omia pohjoisia teitään kaukana muotoilua yhdenmukaistavista valtavirroista. Hän osaa kunnioittaa myös niitä taitoja, jotka hän on perinyt suoraan sukunsa seppämestareilta. Tärkein kaikista on rohkeus. Myös rohkeus odottaa, että työn jälki on sellainen, jonka on valmis tuomaan muidenkin saataville. JAUR:ssa se on sitä. Rohkeus on todellakin palkittu.

2013 vuodesta lähtien olemme ylpeänä jatkaneet ja kehittäneet Eero Hyrkkään luomien Arctichrome ja JAUR sarjojen valmistamista. Seppäperinne jatkuu ja elää.

Sen piti olla mahdotonta, sitten minä tein sen

Maailman puhtaimmalla jaloteräksellä on pohjoisen sielu, ylpeä ja periksiantamaton. Sen valjastaminen vaatii omapäisyyttä ja rohkeutta – herkkyyttäkin. Mutta kun valo lopulta välkehtii työstetyn jaloteräksen pinnalla ja peilaa siihen ympäristöään, silloin metalli palkitsee tekijänsä. Oikea muoto antaa sinnikkosielulle tarkoituksen; Nikama Designin tuotteissa se tukee omistajansa kosketusta ja kestää ikuisesti.

Selkärangan muodostavien luiden tavoin Nikama Designin tuotevalikoima on kokoelma ainutlaatuisia yksilöitä. Kaikki tuotteet, käsirenkaista ja korvakoruista kattaustuotteisiin ja kelloihin, muodostavat eheän, toisiaan tukevan kokonaisuuden, jota yhdistää korkeatasoinen materiaali, muotoilun uskallus ja suomalainen sisukkuus.

Nikama Designin omaleimainen muotokieli ammentaa aiheensa ihmisyydestä ja luonnosta. Vaikka jaloteräs onkin luja, kylmä ja kova, tuotteissa hehkuu käsin tekeminen, aitous ja lämpö. Jokainen Nikama Designin tuote on kertomus sinnikkyydestä, intohimosta ja rohkeudesta. Näitä asioita toivomme tuotteiden välittävän myös sinulle.

Teemu Partanen

Nikama Design